9.2.13

Punainen muovailuvahasika ja muuta tärkeää

Pieni punainen muovailuvahasika tapittaa minua mykkänä pöydän kulmalla. Ihmettelee varmaankin, että mitä helvettiä se nyt tekee. Noh, kirjoittaa blogitekstiä pitkän tauon jälkeen. Aiheesta? Ei suinkaan, vaan täysin aiheetta - mutta kun pöydille alkaa ilmestyä muovailuvahaelukoita, on selvää että aikaa on käytettävissä jos jonkinmoiseen vähemmän tärkeään, joten miksipä ei sitten kirjoittaisi myös blogia.

Luvattu Suuren saksalaisen joulukalenterin yhteenveto jäi sekin taannoin kirjoittamatta, mutta palaan aiheeseen nyt lyhyesti: sangen usein ostelen pikkurahalla läjäpäin levyjä, joiden sisällöstä tai laadusta minulla ei ole tarkempaa tietoa. Jotta tällaisten sikaa säkissä -levyhankintojen onnistumista voisin jotenkin arvioida, laskeskelen levyille toisinaan jälkijättöisesti hintoja miettien mitä olisin ollut valmis maksamaan kustakin (hah!) levystä siinä vaiheessa kun sisältö on jo tuttu. Noh, ynnäilin edeltävään tapaan "hintoja" saksalaisen joulukalenterin levyille ja päädyin siihen tulokseen, että ehkäpä olisin maksanut levyistä juurikin sen 24 euroa, jonka niihin siis alun alkaenkin sijoitin. Läjässähän oli lukuisia levyjä, joista en ne kuultuani olisi maksanut pennin pyörylää, mutta esim. You're Soaking in It -kokoelmasta taas olisin pulittanut mieluusti useammankin euron. Ja olihan joukossa muitakin kelpo levyjä: UB Plasma, Junk Monkeys, Useful Idiot, B Call ja Non Art Art. Äkkipäätään siis luulisi että tämän kalenterikeikauksen saldoksi jäisi tyydyttävä plus miinus nolla, mutta ne postikulut: Germaaniasta kun vähän painavamman paketin tilaa, niin Itella-kulunkeja joutuu pulittamaan euron jos toisenkin. Noh, persnettoa tuli noin niin kuin teoreettisesti, mutta ei se mitään - kivaa oli koko rahan edestä!

Oikeastaan kimmokkeena tähän blogikirjoitukseen toimi aamun omituinen olotila: hämmentävä levollisuus ja tunne siitä, että pystyisin pitkästä aikaa istumaan paikallani vaikka tunnin pari, ellen pidempäänkin - ilman pakottavaa tarvetta hypätä paikasta, tilanteesta ja toiminnasta toiseen. Ja mihinkä sitten käyttäisin nuo tunnit? Noh, mikään ei ole mukavampaa kuin herätä anivarhain lauantaiaamuna ja istua olohuoneen nojatuolissa kuulokkeet päässä musiikkia kuunnellen ja teetä särpien. Katsella takapihan valkenevaa maisemaa ja nauttia täydellisen kiireettömästä hetkestä. Juuri tuon kaltaisina hetkinä musiikki kuulostaa tavallistakin innostavammalta ja paremmalta. Eh... tietenkin hieman levystä riippuen.

Tänään kulutin tuon taivaallisen tuokion Eleventh Dream Dayn, M.O.T.O.:n, Exit Conditionin, Talmud Beachin, Nancy Sinatran, Velvet Monkeysin ja Ari Vaahteran levyjä kuunnellen. Sopivan sekava keitos raukean väsyneeseen olotilaani. Jaan tunnelmia Eleventh Dream Dayn 12-tuumaiselta eepeeltä 'Wayne'. Biisinä Neil Young -coveri Southern Pacific:



Levyn kolmesta kappaleesta paras on kuitenkin bändin omaa tuotantoa (Rick Rizzon kynästä) oleva Tenth Leaving Train. Siitä en valitettavasti ääninäytettä löytänyt.

Mitäpä muuta olisi kerrottavaksi viime aikaisista toimistani? No, olen viimeisten viikkojen aikana listannut Discogsiin levyistäni rapiat neljä tuhatta ensimmäistä yksilöä, mutta urakkaa riittää vielä: cd-levyjen osalta olen vasta Bassholesin kohdalla - ja kun aakkosjärjestyksessä etenen - on ööhön vielä matkaa. Ja levyjen määrä tuntuu vain lisääntyvän, vaikka uudenvuodenlupaukseni mukaisesti olen yrittänyt niiden ostelua vähentää. Tuo hillitseminen onkin sujunut osin varsin hyvin: ensi alkuun vuoden vaihduttua levyjä tuli kieltämättä osteltua runsaasti, aivan entiseen tapaan. Tuossa vaiheessa minulla oli vielä rahaa. Sittemmin tahti on hiljentynyt suorastaan olemattomiin - osin varmaankin siitä syystä, että rahaa ei enää ole ollut. Noh, katsotaan kuinka käy, kun euroja tilille taas kilahtaa!

Niin, cd-listauksessa olen päässyt kohtaan Bassholes. Paras tuntemistani Bassholes-levyistä on 'Blue Roots', joka minulla on Revenantin julkaisemana hienona digipak-ceedeenä. Alunperin levyn julkaisi vinyylinä In The Red, vuoden ollessa 1992. Levollisten lauantaiaamujeni suosikkeja tämäkin äänite. 'Love Cry Blues':



Varhaisten aamujen heikkoutena on se, että jo puolen päivän aikaan tunnen tarvetta vetäytyä uudelleen vällyjen alle, mutta mitäpä tuosta: kiire ei ole minnekään. Ja lähes yhtä mukavaa kuin on kuunnella musiikkia auringonnousun aikaan, on makoilla keskipäivällä sohvalla viltin alla silmät puoliummessa - välillä torkahtaen kepeään uneen ja välillä selaillen kirjaa tai lehteä musiikin soidessa hiljaa taustalla. Tiedä sitten, minkä kirjan seurakseni kohta valitsen kun tovin päästä sohvalle suuntaan, mutta eilen illalla pikaluin tuoreen Runeberg-voittajateoksen, eli Olli Pekka Tennilän runokokoelman 'Yksinkeltainen on kaksinkeltaista'. Kokonaisuutena kirja oli ehkä hieman liian korkealentoinen minun makuuni, mutta olipa seassa joitakin pätkiä, joista pidin kovastikin. Tennilänkin teoksessa proosarunoutta lähentelevät osiot miellyttivät minua eniten. Kenties on niin, että tarvitsen suuremman määrän sanoja kyetäkseni jonkinlaiseen ymmärrykseen ja tulkintaan. Kahden rivin runoista harvoin kiinni saan. Otanta Tennilää, sivulta 37:

"Antoisaa on katsella lintuja, joilla onkin varaa olla esillä.
Ötökkätutkija kyyristyy ja kääntelee korsia. Tähyilee alas.

Tarkkailun alalajit ovat luvuttomat.
Usein havaintojen kerääjä piiloutuu itse.
Syvemmällä käyvät havainnot yhä harvinaisemmiksi.
Mutta itse piiloutumiseen kytkeytyy mahdollisuus havaita jotakin
suurta ja hyvin arkaa. Kohteen kasvaessa - sen harvinaisuuden
saavuttaessa yksisarvisen mitat - kasvaa myös odotus rajatta.

Sekä piiloutumiskyky että harvinaisuus ovat ääritapauksessa
kohteen tavattoman koon ja yleisyyden suora seuraus."


Olli Pekka Tennilä: Yksinkeltainen on kaksinkeltaista [Poesia 2012]

Jeps. Sohva kutsuu - seuraavan kertaan siis. Hei hei.

PS. Sikakin diggailee Bassholesia:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti